Leijonasoppaa ja hyvää mieltä
Keravan Asunnottomien Yö 2026- tapahtuma järjestettiin kierrätyskeskus Kirsikan takapihalla lauantaina 17.10. Mukana oli pitkälti toistakymmentä keravalaista järjestöä tarjoamassa neuvontaa, palveluja, vaatetta, ruokaa ja juomaa.
Myös Lions Club Kerava osallistui tilaisuuteen aikaisempien hyvien kokemusten ja palautteiden rohkaisemana. Samalla mallilla mentiin tänäkin vuonna eli tarjosimme yleisölle herkullista ja maittavaa hernerokkaa suoraan soppatykistä annosteltuna.
Keitto teki kovasti kauppansa heti klo 13 alkaen ja kenttäkeittiömme soppatykin 100 litrainen sisältö riitti tällä kertaa n. klo 17.30 asti.
Yhteensä tarjoilimme lähes 300 annosta asianmukaisesti sipulilla ja sinapilla höystettynä! Sopan tanakkaa makua kiiteltiin laajasti - pidämme reseptin kuitenkin edelleen omana tietonamme. Valmistusprosessikaan ei ole hätäisen ihmisen hommaa - asianmukainen keitos tekeytyi eri vaiheineen n. puolitoista vuorokautta.
Kokonaiskeitoksen mittavuudesta kertoo esim. herneiden määrä 14 kg, kinkkua 14 kg ja pekoniakin 3 kg. Vettä tarvittiin hyvinkin pitkälti toista sataa litraa ja kyllä klapejakin kului aika kasa.
Lions Club Keravasta oli paikalla päivän mittaan ahkeroimassa ja yleisön kanssa jutustelemassa parisen kymmentä ladya ja veljeä. Oli hienoa päästä esittelemään toimintaamme näin näkyvästi laajan yleisön joukkoon jalkautuen.
Erityiskiitos alkuperäisen idean isälle Jari Ärlingille, joka vastasi kaluston kuljetuksista sekä Harri Malkille pyyteettömästä ahkeroinnista sopan pitkän ennakkovalmistelun takuumiehenä.
Kuvassa soppamestarit Jari Ärling (vasemmalla) ja Harri Malkki
Presidentti Kari Ceder välitti yleisölle Lions Club Keravan terveiset
Uutiset
|
Lions Club Keravan uusi kausi käynnistyi (17.10.2026)
|
Lions Club Keravan uusi kausi käynnistyi (17.10.2026)
|
|
Leijonakausi alkoi suojatieltä (04.09.2026)
|
Stipendien myötä kausi päätökseen (12.08.2026)
|
|
Lions Club Keravan kausi päätökseen - huomiointi kahdelle ikileijonalle! (01.06.2026)
|
Leijonat toivat kesän hoivakodin asukkaille! (09.05.2026)
|
