Hyvää Kesää!

07.08.2025

 

 

Lions Club Keravan toimintakausi vaihtuu virallisesti kesä-heinäkuun vaihteessa. Kauden vaihtumisen kynnyksellä on paikallaan tiivis yhteenveto kuluneesta kaudesta.

Paljon ja aktiivisesti ehdittiin taas työskennellä. Hallitus kokoontui kerran kuussa ja klubikokoukset pidettiin aina kuun ensimmäisenä perjantaina. Klubiin kuului kuluneella kaudella 26 jäsentä.

Lions Club Kerava on ehkä tutuimmin ja näkyvimmin esillä joulun alla hyväntekeväisyyskuusten myyjänä sekä ennen kaikkea niin monelle jo tutuksi tulleiden koulujen stipendien jakajana. Tänä keväänä Lions Club Kerava stipendejä myönnettiin kaupungin eri opinahjoista valmistuneille yhteensä peräti n. 120 kpl.

Kauden 2024-2025 tärkeimpiä tapahtumia olivat mm. suojatiepäivystys elokuussa, jouluruokien lahjoitus vähäosaisille, lahjoitukset Polky Ry:lle, osallistuminen Lionsien yhteiseen kamiina- ja ambulanssikeräykseen Ukrainaan, kukkaseppeleiden lasku sankarihaudoille sekä Itsenäisyyspäivänä että Leijonien kirkkopyhän aikaan tammikuussa ja perinteinen kukkien istutustalkoo palvelutalo Hopeahovissa ja myös hoivakoti Marttilassa. Lokakuussa olimme näkyvästi esillä soppatykin kera Asunnottomien Yö -tapahtumassa. Löydät tarkemmat kuvaukset näistä aktiviteeteista tämän sivuston vasemman palkin uutisvirta-arkistosta.

Lions Club Kerava on myös jatkuvasti etsinyt yhdessä Keravan kaupungin Nuorisopalveluiden kanssa erilaisia tapoja tukea nuoria näiden ongelmissa. Tänä keväänä jatkettiin Lions Club Keravan tuella Valintojen Elämä-teemapäivätapahtumaa, joka oli kaikille Keravan koulujen seitsemäsluokkalaisille tarkoitettu kokemusasiantuntija Riikka Tuomen pysähdyttävän selviytymistarinan kertominen. Aina on toivoa ja elämässä voi tehdä valintoja.

Toimintamme jatkuu vireänä taas ensi kaudella. Sen alkaessa klubiimme kuuluu yhteensä 27 jäsentä. Vedämme kesällä hetken henkeä ja jo elokuussa aktivoidumme uudelleen - ensimmäisenä aktiviteettina suojatiepäivystys koulujen alkaessa.

Klubin toiminnan ohjauksessa nähdään tärkeäksi elementiksi pitkäjänteisyys. Sen myötä presidentti Harri Malkki sekä muutkin hallituksen jäsenet jatkavat samoissa rooleissa myös tulevalla kaudella kts. https://www.lionsclubkerava.com/klubin-hallitus-ja..

Lions Club Kerava toivottaa kaikille mukavaa ja aurinkoista kesää!

 
29.01.2026LC Keravalta tukea Montessoripäiväkodille
09.01.2026Merkittävä tunnustus Lion Raine Niemiselle
07.01.2026Kiitos kuluneesta vuodesta!
23.11.2025Klubilta tukea Katu 2.0-hankkeelle
11.11.2025Kauppias esittäytymässä
08.11.2025Leijonat Ukrainaa tukemassa
03.11.2025Leijonat jälleen mukana Asunnottomien Yö-tapahtumassa
17.10.2025Puhujavieraana Sami Rakshit
04.10.2025Lions Club Kerava vahvistuu jälleen
06.09.2025Muista aina liikenteessä

Siirry arkistoon »