Nuorisovaihto antaa unohtumattomia elämyksiä

03.08.2016

Kansainvälinen nuorisovaihto on Lions-järjestön tunnetuimpia toimintamuotoja. Siihen osallistuneet tuhannet nuoret eivät varmasti koskaan unohda saamiaan elämyksiä ja kokemuksia.

Nuorisovaihto on 17 (16) - 21 -vuotiaiden nuorten pääsääntöisesti kesäaikana tapahtuvaa muutaman viikon mittaista tutustumista muihin maihin ja niiden kulttuuriin. Tämä tapahtuu perheoleskelun ja kansainvälisten leirien muodossa.

Toiminta on kaksisuuntaista: Suomesta lähtee ja Suomeen tulee nuoria. Nuorille ja isännöiville perheille tässä on erinomainen mahdollisuus päästä kansainväliseen kosketukseen ja saada usein elinikäisiä ystäviä muista maista. Monelle nuorelle se on myös ensimmäinen pitempiaikainen oleskelu vieraassa ympäristössä yksin ilman vanhempien mukanaoloa. Siten se tarjoaa merkittävän mahdollisuuden nuoren itsenäistymiseen..

Viime vuosina Suomesta on lähtenyt 200-250 nuorta ja tänne on saapunut 140-160 nuorta. Suomessa järjestetään tavallisesti 4-5 kansainvälistä leiriä kesässä.

Nuorisovaihto on Lions-klubien aktiviteetti.  Klubit hyväksyvät ja ”lähettävät” nuoren vaihtoon ja järjestävät perheoleskelumahdollisuuden Suomeen saapuville nuorille.  Tavallisesti lähettävä klubi tukee nuoren matkaa taloudellisesti erikseen sovittavalla määrällä 

Terhi Ahti-Heikkinen kertoo:

”Meillä alun perin kiinnostus lähti puhtaasti siitä, että piti keksiä nopeasti joku millä meidän vanhin lapsista saadaan kiinnostumaan taas englannin opiskelusta puolitoista vuotta sitten. Koska tyttö sosiaalinen, mietin, että paras tapa olisi löytää englanninkielinen kaveri. Aika nopeasti tuli mieleen, että nuorena itseäni motivoi Lions Club Keravan kautta järjestetty vaihto-oppilas Australiasta. Itse lähdin myöhemmin saman clubin kautta Oregoniin kesäksi 16-vuotiaana. Pohdittiin ensin mieheni kanssa, että ovatko lapset vielä liian nuoria, koska Nella oli vasta 11 viime kesänä ja Lenni vasta täyttämässä 9 eikä lukenut vielä englantia koulussa. Kuitenkin päädyimme siihen, että kesäsiskoa meidän perheeseen kokeillaan viikoksi tai kahdeksi. 

Saimme viime vuonna perheeseen Pohjois-Irlannista Kate Allenin, joka oli tuolloin 17-vuotias. Koska saimme tietää hyvissä ajoin kuka meille tulee, ehdimme tutustua toisiimme jo mukavasti ennen Katen tuloa Suomeen. Alkuun lapsia jännitti uusi tilanne aika paljon, mutta Kate oli todella sosiaalinen tyttö ja tuli hyvin toimeen kaikkien kanssa. Muutaman päivän jälkeen lapset alkoivat rohkeammin puhua englantia ja tuosta 2 viikosta tuli todella ikimuistoinen. Haikein mielin jätimme Katen Siikajärven leirille. Ystävyys on säilynyt ja mikä ilahduttavaa yhteydenpito jatkunut. Tytöt viestittelevät niin WhatsÁppilla kuin myös snapchatin kautta. Eli tyttö saanut kielen harjoitusta näinkin pitkin talvea. 

”Tänä vuonna meille tuli 16-vuotias Morgan Priest, Mulmurista Ontariosta Kanadasta. Hän saapui Suomeen 17.7. ja lähtee 7.8. nuorten yhteiselle leirille Porvooseen.

Matkaväsymyksestä ja aikaerosta toipumiseen oli jätetty vähän aikaa ja se osoittautui todella tarpeelliseksi. Lapset pääsivät heti juttuun keskenään ja ovat touhuilleet kaikennäköistä yhdessä heti ensimmäisestä päivästä alkaen. Tämän vuoden nuori on ehkä hieman ujompi, mutta todella kiva nuori ja koko perhe viihtyy hänen seurassaan. Tänä vuonna olemme ehtineet olla jo pari päivää Tampereella ja siellä mm. 1 päivä kieputtiin laitteista toiseen Särkänniemessä, ja tutustuttiin toisiin isovanhemmista. On käyty rippijuhlissa Hämeenlinnassa ja mökkikierroksella Saimaalla ja Olavin linnassa. Huumori kukkii ja juniorin 'Elisa Saunalahti' vitsit uppoavat oikein hyvin kanadalaiseenkin. Kivaa yhdessä pelailua ja taikatemppujen opettelua korteilla, veneilyä, saunomista ja uimista - niistä on nämä mökkipäivät täyttyneet. Ensi viikolla olemme suunnitelleet, että kävisimme Helsinkiä katsastamassa ja sukuloimassa Kerava-Tuusula sektorilla”

Lions Club Kerava innostaa keravalaisia hakeutumaan rohkeasti vaihtoon ja ryhtymään isäntäperheeksi. Se ei edellytä perheeltä Lions-jäsenyyttä vaan tämä Lions-palveluaktiviteetti on kenen tahansa hyödynnettävissä. Kokemus voi kantaa koko loppuiän!

Mikäli olet kiinnostunut ja haluat kuulla lisää Lions Club Keravan nuorisovaihdosta, ota yhteys Kari Ahti, kari.ahti@elisanet.fi, 050 5453412 tai jätä hakemus "lahjoitus"-palautelomakkeen kautta

Veneilya_Saimaalla_kesasiskon_2016_kanssa.jpg

Kate_ja_Nella_-_kesasiskot_Helsingissa_2015.jpg 

 

 

06.12.2023Seppeleen lasku sankarihaudoille
09.08.2023LC-Kerava koulutietä turvaamassa
08.08.2023Lions Club Kerava aktiivisena uuteen kauteen!
28.07.2023Norjo Järvelä - In Memoriam
29.06.2023LC Keravan stipendit 2023
05.06.2023Kiitosviesti Ukrainasta
13.05.2023Kesäkukkien istutusta Hopeahovissa
01.03.2023Klubimme jatkaa kasvuaan
01.02.2023Yritysvierailun kohteena Keravan Energia
01.02.2023Klubiin taas uusi jäsen

Siirry arkistoon »