Perinteiset joulumyyjäiset

15.01.2016

Keravalla on pitkä perinne joulun alla pidettävistä paikallisten järjestöjen myyjäisistä. Tänä jouluna mukana oli 13.12. pidetyssä tapahtumassa kaiken kaikkiaan 19 paikallista yhdistystä ja järjestöä.

DSC_0029.JPG

Myyjäisten järjestelyvastuu on kiertävä ja viime vuosina vastuu onkin ollut Keravan kolmella Lions Clubilla. Tällä kertaa järjestelyistä vastasivat Lions Club Keravan ladyt, jotka yleisjärjestelyjen ja oman myyntipisteensä lisäksi pitivät yllä myös kahviota.

Jotta kaikki sujuisi hyvin niin myyjien kuin yleisönkin kannalta pitää talkoissa olla riittävästi porukkaa. LC-Keravalta tapahtumaan osallistuikin tavalla tai toisella n. 30 henkilöä! Veljien vastuulle jäi lähinnä kalusteiden järjestely, siivoaminen ja kahvin keitto.

Eri myyntipisteissä oli tarjolla leivonnaisia, käsitöitä, monenlaisen askartelun tuotoksia ja ennen kaikkea hyvää joulumieltä. Ensi vuonna ollaan paikalla taas uudestaan ja silloin järjestelyvastuussa on  Keravan Lions clubeista LC-Kerava Kivi

DSC_0090.JPG

Kuvassa iloista ja palvelevaa kahvion väkeä!

11.04.2024Valintojen Elämä - aina on toivoa!
06.12.2023Seppeleen lasku sankarihaudoille
09.08.2023LC-Kerava koulutietä turvaamassa
08.08.2023Lions Club Kerava aktiivisena uuteen kauteen!
28.07.2023Norjo Järvelä - In Memoriam
29.06.2023LC Keravan stipendit 2023
05.06.2023Kiitosviesti Ukrainasta
13.05.2023Kesäkukkien istutusta Hopeahovissa
01.03.2023Klubimme jatkaa kasvuaan
01.02.2023Yritysvierailun kohteena Keravan Energia

Siirry arkistoon »