Leijonat Ukrainaa tukemassa

21.01.2025

Lions Club Keravan toiminnassa korostuu perinteisesti paikallisuus. Aktiviteetit toteutetaan omalla paikkakunnalla ja jos mahdollista tarvittaessa aina paikallisten toimijoiden kanssa. Kaikki kerätyt varat ohjataan lyhentämättömänä paikallisten avun tarpeessa olevien hyväksi.

Tähän poikkeuksen muodostaa kuitenkin rajua puolustussotaa käyvän Ukrainan auttaminen. Lions-järjestö on maailmanlaajuisesti rohkaissut jäseniään kantamaan tässä asiassa kortensa kekoon.

Leijonat Suomessa ovat myös yhdistäneet voimansa ja organisoineet erilaisia toimenpiteitä Ukrainan avuksi. Vain näin toimimalla voi järjestömme saada jotain konkreettista aikaan, sillä yksittäisen klubin resurssien ohjaaminen tällaiseen loputtomaan tarpeeseen ei voisi mitenkään olla mielekästä eikä riittävää.

Lions Club Kerava on ollut alusta alkaen mukana em. hankkeissa. Sodan ensimmäisenä vuonna olimme organisoimassa ruoka- ja tarvikekeräyksiä vielä silloin Keravalla sijainneen logistiikkakeskuksen apuna. Ja aikaisempien vuosien tapaan olemme nyt heti alkuvuodesta lahjoittaneet viisi kamiinaa sekä osallistuneet yhteiseen ambulanssikaluston keräykseen.

08.11.2025Leijonat Ukrainaa tukemassa
03.11.2025Leijonat jälleen mukana Asunnottomien Yö-tapahtumassa
17.10.2025Puhujavieraana Sami Rakshit
04.10.2025Lions Club Kerava vahvistuu jälleen
06.09.2025Muista aina liikenteessä
07.08.2025Hyvää Kesää!
03.06.2025Huomionosoituksia leijonille
11.05.2025Piristystä koleaan kevääseen
09.05.2025Elämä on valintoja - Riikka Tuomen selvitymistarina
17.03.2025Kuusimestaria tapaamassa

Siirry arkistoon »