Hyviä tekoja Keravalla jo vuodesta 1961

Elämä on valintoja - Riikka Tuomen selviytymistarina

Lions Club Kerava etsii jatkuvasti yhdessä Keravan kaupungin kanssa uusia tapoja tukea nuoria näiden ongelmissa. Syrjäytyminen, kiusaaminen ja mielenterveysongelmat korostuvat nykymaailman menossa vahvemmin kuin ehkä koskaan aikaisemmin.

Tapauskohtaisten tukien ohella päädyttiin jatkamaan viime kevään hyvien kokemusten pohjalta myös kokemusasiantuntija Riikka Tuomen pysäyttävän tarinan kuulemista.

Keravan Nuorisopalvelut, kasvatus ja opetustoimi sai Lions Club Keravan tuella sovitettua teematapahtumat sekä Keravanjoen koulun että Kurkelan koulun seitsemäsluokkalaisille.

Riikka Tuomen esityksen teemana olivat päihteet, digimaailma, sosiaaliset suhteet ja mielenterveys. Seiskaluokkalaiset kuulijat eivät tunnetusti ole niitä rauhallisimpia paikallaan istujia pursutessaan jatkuvasti ylimääräistä energiaa. Riikan päästessä omakohtaisen tarinan kertomisessa kaikkein järkyttävimpään vaiheeseen kuunteli yleisö esitystä kuitenkin hiiren hiljaa. Kuinka helposti kaikki voikaan mennä pieleen, miten omilla valinnoilla voi vaikuttaa elämänsä kulkuun ja miten ihmiset voisivat paremmin huomata läheisensä ja huolehtia heistä.

Toisaalta Riikan kertomus on uskomaton todiste siitä miten päihdemaailmasta voi selvitä hengissä - aina on myös toivoa. Hänen tarinansa on myös julkaistu kirjamuodossa Eve Hietamiehen teoksessa Palavaa Lunta.

Tapahtuma sai oppilailta erittäin positiivisen palautteen. Aktiivisesti tapahtumiin osallistuneet leijonat olivat vakuuttuneita siitä, että nyt oltiin oikealla asialla.

Presidentti Harri Malkki ja Riikka Tuomi


Uutiset

Kuusimestaria tapaamassa (17.03.2025)
Lions Club Keravan hyväntekeväisyyskuuset ovat paikkakunnalla jo käsite. Onkin viimeistään nyt paikallaan kertoa vähän tarkemmin mistä kuuset tulevat ja mikä on..

Leijonat Ukrainaa tukemassa (21.01.2025)
Lions Club Keravan toiminnassa korostuu perinteisesti paikallisuus. Aktiviteetit toteutetaan omalla paikkakunnalla ja jos mahdollista tarvittaessa aina paikallisten..

Lions-kuuset löysivät kotinsa (09.01.2025)
Lions Club Kerava kiittää jälleen lämpimästi kaikkia Leijonakuusen ostajia. Joulukuusen myynti on klubimme tärkein vuosittainen varainhankinta-aktiviteetti ja..

Leijonat mukana Asunnottomien Yö-tapahtumassa (23.11.2024)
    Lions Club Kerava on jo pitkään tehnyt yhteistyötä paikallisen Polku Ry:n kanssa. Yksi ilmentymä tästä oli osallistuminen YK:n Köyhyyden ja Syrjäytymisen..

Lions Club Kerava vahvistuu jälleen! (18.10.2024)
Lions Club Keravan jäsenmäärä nousi jo 26:een, kun Petri Hajanti liittyi joukkoomme 4.10. Petri on kokenut leijona, joka piti Lions-toiminnassaan muutaman välivuoden..

Stipendien kautta kauden vaihtoon (05.10.2024)
Lions Club Keravan toimintakausi vaihtuu virallisesti kesä-heinäkuun vaihteessa. Vahdinvaihdon kynnyksellä on paikallaan napakka yhteenveto kuluneesta kaudesta...